Joulun kunniaksi hallitus vei rahat leipäjonoilta

23.12.2017

Kahtena viime vuonna eduskunta on päättänyt osoittaa miljoonaa euroa vähävaraisia auttaville järjestöille. Nämä järjestöt ovat auttaneet vähävaraisia pääosin ruoka-avun turvin niin sanotuissa leipäjonoissa.

Suomen nykyinen hallitus on tullut tutuksi kuuluttamistaan arvoista ja varsinkin lanseeraamastaan ”arvopohja” termistä. Kesäkuisen Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen Kokoomuksen Petteri Orpo totesi , kuinka tärkeitä ihmisoikeudet Kokoomukselle puolueena ovat ja jatkoi, kuinka ihmisoikeuksien pitää olla muutakin kuin pelkkää liturgiaa. Pääministeri Juha Sipilä totesi Joensuussa marraskuussa Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa, kuinka sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset ovat edelleen Keskustalle ajankohtaisia. Sininen tulevaisuus sen sijaan kertoo nettisivuillaan edellyttävänsä sivistyneen yhteiskunnan huolehtivan myös niistä jäsenistään, jotka eivät siihen itse pysty.

Kuitenkin, keskiviikkona 20.12, vain muutama päivä ennen joulua, Kokoomuksen, Keskustan ja Sinisten edustajat äänestivät kumoon vähävaraisille tarkoitetun ruoka-avun. Aiempina vuosina myönnetty tuki on näin lakkautettu – ja tämä kaikki Suomi100 juhlavuonna.

Keskustan, Kokoomuksen ja Sinisten kansanedustajilta ja ministereiltä kysyn: missä se teidän kuuluisa arvopohjanne nyt luuraa? Missä ovat tekonne suomalaisten köyhien puolesta? Saatte itse yli 6000 euroa kuukaudessa ja 1800 euroa kulukorvauksia päälle. Ministerit saavat vielä enemmän ja audin takapenkit kaupan päälle. Ahne on hyvä ottaan, mutta käs vapisee jos antaa tarttis. Muistatte kyllä vähäosaisia sanoissanne ja puhutte arvoista, mutta teoissanne te heidät unohdatte. Toivottavasti saitte joulukuisessa äänestyksessä itsellenne hyvän joulumielen, koska veitte tempullanne monelta muulta joulumielen – ja jouluruuan lautaselta.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: